28.10.2011

Ykkösen 'pikahuolto'

Ennen kotimatkaa piti vaan pikaisesti öljytä ketjut, mutta huomio kiinnittyi ohjainlaakeriin, joka tuntui olevan löysässä. Avasin saman tien koko laakeriston, pesin ja rasvasin laakerit ja puhdistin ja voitelin muutkin osat. Kasatessa lisäsin hieman carbon-tahnaa kaulaputken kylkeen varmistamaan ohjainkannattimen pysymisen paikoillaan. Napautin myös tähtimutteria varmuuden vuoksi vähän syvemmälle kaulaputkeen. Laakeria kiristäessä huomasin kaulaputken pituuden olleen niin tipalla, että kiristystulppa oli ilmeisesti sittenkin päässyt pohjaamaan kaulaputken päähän ohjainkannattimen päällä olleesta välirenkaasta huolimatta. Vaihdoin kannattimen alle hieman leveämmän korotusrenkaan, jonka jälkeen kiristys onnistui oikeaoppisesti. Toivottavasti nyt alkaa pysyä!

Pummppaillessa kiinnittyi huomioni Manitoun keulaan, jossa on ilm. tehtaan jäljiltä vähän niukalti öljyä. Tuntuu vähän siltä, että yläpään paluuvaimennus ei pelaa ihan loppuun saakka, kolahtelee ikävästi päätyyn. Pitänee tutustua jossain vaiheessa...

Seuraavaksi ketjujen pesu ja voitelu. Takavaihtajan rissat myös puhtaaksi, XT:n ylärissa näytti olevan aavistuksen epäkeskeinen.

Lisäksi joustojen liukuputket puhtaaksi ja niiden voitelu.

Ei kommentteja: